Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suomussalmen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 03.03.2023/Pykälä 3

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Keskusvaalilautakunnan pöytäkirjojen sähköinen allekirjoittaminen

 

844/00.02.03/2023

 

KESVA 03.03.2023 § 3

 

Valmistelija Hallintojohtaja Anniina Niemelä, 044 688 4499,
 anniina.niemelä@suomussalmi.fi

 

Kuntalain (410/2015) 107 §:n mukaan toimielimen kokouksesta ja päätöksistä on laadittava pöytäkirja. Kuntalaissa ei kuitenkaan säädetä pöytäkirjan sisällöstä, vaan kunnan hallintosäännössä annetaan tarpeelliset määräykset pöytäkirjan sisällöstä, allekirjoittamisesta ja tarkastamisesta.

 

Suomussalmen kunnan hallintosäännön 148 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja voidaan allekirjoittaa ja tarkastaa sähköisesti. Sähköisessä päätöksentekomenettelyssä tehtyjä päätöksiä koskeva pöytäkirja tai sen osa voidaan tarkastaa erikseen ennen kokousta.

 

Sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetun lain (13/2003) 16 §:n mukaan päätösasiakirja voidaan allekirjoittaa sähköisesti, ellei muussa laissa toisin säädetä. Päätösasiakirjan sähköisille allekirjoituksille asetetaan laissa laadullisia vaatimuksia. Viranomaisen on allekirjoitettava asiakirja joko eIDAS -asetuksessa määritellyllä kehittyneellä sähköisellä allekirjoituksella tai muuten sellaisella tavalla, että asiakirjan alkuperäisyydestä ja eheydestä voidaan varmistautua. Alkuperäisyydellä tarkoitetaan allekirjoittajan henkilöllisyyden tunnistamista ja eheydellä asiakirjan muuttumattomuutta. Suomussalmen kunnan kokoushallinnon allekirjoitusjärjestelmä täyttää nämä vaatimukset.

 

Puheenjohtajan esitys

Keskusvaalilautakunta päättää, että tästä kokouksesta, 3.3.2023 alkaen keskusvaalilautakunnan pöytäkirjat allekirjoitetaan sähköisesti vahvan tunnistautumisen avulla.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

________

 

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa