Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suomussalmen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 13

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa

 

Keskusvaalilautakunnan sihteerin ja varahenkilön valinta sekä vaalikohtaisen palkkion määrääminen

 

KESVA  § 4

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Erno Heikkinen, 044 777 3344,
 erno.heikkinen@suomussalmi.fi

 

Vaalilain (714/1998) mukaan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön.

 

Suomussalmen kunnan hallintosäännön (valt 20.6.2022 § 34) mukaan keskusvaalilautakunta päättää keskusvaalilautakunnan sihteerin vaalikohtaisista palkkioista.
 

Kunnanjohtaja ja keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja ovat käyneet keskustelun asiasta. Esityksenä on, keskusvaalilautakunnan sihteeriksi valitaan Anniina Niemelä ja varahenkilöksi Tiina Häkkinen. Keskusvaalilautakunta päättää sihteerille ja tämän varahenkilölle maksettavan vaalikohtaisen palkkion. Kokouspalkkiot maksetaan hallintosäännön mukaan.

 

Puheenjohtajan esitys

Valitaan keskusvaalilautakunnan sihteeriksi Anniina Niemelä ja varahenkilöksi Tiina Häkkinen. Vaalikohtaisen palkkion suuruus sihteerille ja varahenkilölle päätetään kokouksessa.

Keskusvaalilautakunta voi tarkastella sihteerin palkkion määrää tarvittaessa uudelleen vaalien jälkeen työmäärän mukaisesti.

 

Puheenjohtajan

muutettu esitys Valitaan keskusvaalilautakunnan sihteeriksi Anniina Niemelä ja varahenkilöksi Tiina Häkkinen. Vaalikohtaiseksi palkkioksi päätetään 2000 euroa, joka jaetaan sihteerin ja varahenkilön kesken siten, että palkkio on 1000 euroa henkilöä kohden.

 

Keskusvaalilautakunta voi tarkastella sihteerin palkkion määrää tarvittaessa uudelleen vaalien jälkeen työmäärän mukaisesti. Sihteeri ja varahenkilö pitävät vaalien ajalta työpäiväkirjaa ja ilmoittavat vaalityöhön käytettyjen tuntien määrän keskusvaalilautakunnalle.

 

Päätös

 Muutettu esitys hyväksyttiin.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anniina Niemelä ja varasihteeri Tiina Häkkinen poistuivat esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28.1 § 1: osallisuusjäävi). Asian ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Terho Pelli.

_______

 

Toimeksi Monetra palkat

Tiedoksi Anniina Niemelä, Tiina Häkkinen

________

 

837/01.01.03.12/2023

 

KESVA 31.03.2023 § 13

 Kokouksessa 3.3.2023 § 4 päätetyn mukaisesti keskusvaalilautakunta tarkastaa  sihteerin ja sihteerin varahenkilön vaalityöhön käyttämien tuntien määrän. Vaaliviikonlopun osalta työtuntimääräarvio perustuu ennalta sovituun työnjakoon.

 

 

 

 

 

 

 

Puheenjohtajan esitys

Tarkastetaan keskuvaalilautakunnan sihteerin ja sihteerin varahenkilön tuntilistat. Palkkio säilyy edellisen kokouksen päätöksen mukaisena.

Lisäksi ICT-sihteerille maksetaan 300 euroa palkkiota vaalien ICT-järjestelyistä ja sähköisen vaaliluettelon kokeilun tietoteknisten edellytysten valmistelusta. 

 

Päätös

  Esitys hyväksyttiin.

 

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri Anniina Niemelä poistui esteellisenä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (hallintolaki 28.1 § 1: osallisuusjäävi). Asian ajan pöytäkirjanpitäjänä toimi keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Terho Pelli.

________

 

Toimeksi 

Tiedoksi Anniina Niemelä, Tiina Häkkinen, Heli Kinnunen

________

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa