RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 258
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Ennakkokanta Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen toimitusjohtajan valintaan ja palkan tasoon
1924/00.01.00.03/2024
KHALL 17.12.2024 § 258
Valmistelija Kunnanjohtaja Erno Heikkinen, 044 777 3344, erno.heikkinen@suomussalmi.fi
Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot on rekrytoimassa uutta toimitusjohtajaa. Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot on 100 % Suomussalmen kunnan omistama yhtiö.
Suomussalmen konserniohjeen mukaan tytäryhteisön on jo valmisteluvaiheessa hankittava pääomistajan eli Suomussalmen kunnan ennakkokanta tehdessään päätöstä merkittävästä asiasta.
Velvollisuus pääomistajan ennakkokannan hankkimiseen on tytäryhteisön toimitusjohtajalla tai vastaavalla. Tytäryhteisön hallituksella on velvollisuus valvoa, että ennakkokanta on hankittu ja että se kirjataan sen kokouksen pöytäkirjaan, jossa tehdään asiaa koskeva päätös. Ennakkokannan antaa asiasisällön mukaan kunnanhallitus tai kunnanjohtaja.
Konserniohjeen mukaan ennakkokanta on haettava toimitusjohtajan valintaan, toimitusjohtajasopimuksen sisältöön ja palkan tasoon sekä sen muutoksiin liittyvissä asioissa.
Liitteet Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalojen pyyntö ennakkokannaksi toimitusjohtajan valintaan ja palkan tasoon liittyen (salassa pidettävä JulkL 24.1 §:n 20 kohdan perusteella)
Kunnanhallituksen ennakkokanta toimitusjohtajan valintaan ja palkan tasoon liittyen (salassa pidettävä JulkL 24.1. § 20 kohdan perusteella)
Kunnanjohtajan esitys | Kunnanhallitus päättää antaa liitteen mukaisen ennakkokannan toimitusjohtajan valintaan ja palkan tasoon liittyen. |
Päätös | Esitys hyväksyttiin. |
Merja-Liisa Seppänen (hallintolaki 28.1 § kohta 5 yhteisöjäävi: Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot hallituksen jäsen) ja Veijo Holappa (hallintolaki 28.1 § kohta 5 yhteisöjäävi: Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot hallituksen varajäsen) poistuivat esteellisinä kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.
________
Toimeksi Kiinteistö Oy Suomussalmen Vuokratalot
Tiedoksi
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |