Dynasty tietopalvelu Haku RSS Suomussalmen kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 17.12.2024/Pykälä 249

Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa


 

Lausunto Puolangan Tervakankaan tuulipuistohanketta koskevaan YVA-ohjelmaan 

 

1849/11.05.06/2024

 

KHALL 17.12.2024 § 249

 

Valmistelija Ympäristötarkastaja Jukka Korhonen, 044 038 4341,

 jukka.korhonen@suomussalmi.fi
 

Erikoissijoitusrahasto UB Uusiutuva energia suunnittelee Puolangan kunnan Tervakankaan alueelle tuulivoimahanketta. Hankealue sijaitsee Joukokylän eteläpuolella, noin 20 kilometriä Puolangan keskustaajamasta koilliseen.

 

Alueen kokonaispinta-ala on noin 1715 hehtaaria ja sille on tarkoitus rakentaa enintään 10 tuulivoimalaa, joiden kokonaisteho on yhteensä noin 70 MW. Yksittäisen voimalan teho on noin 7 MW. Alueelle rakennettavalta sähköasemalta liitytään noin 18 kilometrin pituisella voimajohdolla Seitenoikea-Puolanka-voimajohtoon alueen eteläpuolella.

 

 Tervakankaan tuulivoimahankkeen toiminta-alueen rajaukselta on matkaa n. 5,5 km ja lähimmästä voimalasta n. 7,5 km matkaa Suomussalmen kunnan rajalle. Voimajohto suuntautuu toiminta-alueelta lounaaseen sivuamatta Suomussalmen kuntaa.

 

Kainuun ELY-keskus on varannut Suomussalmen kunnalle mahdollisuuden antaa lausunto hankkeen arviointiohjelmasta. Kirjallinen lausunto tuli toimittaa 16.12.2024. Lausunnon jättämiselle on pyydetty ja saatu jatkoaikaa 20.12.2024 saakka.

 

Lausunto Suomussalmen kunta katsoo, että tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmaan on kirjattu kattavasti tiedot hankkeesta ja sen kohtuullisista vaihtoehdoista, kuvaus ympäristön nykytilasta, ehdotus arvioitavista ympäristövaikutuksista ja niiden selvittämisestä sekä suunnitelma arviointimenettelyn järjestämisestä.

 

Liite Lausuntopyyntö Puolangan Tervakankaan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta

 

Kunnanjohtajan esitys

Kunnanhallitus hyväksyy esityslistan mukaisen lausunnon Puolangan Tervakankaan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta.

 

Päätös

Esitys hyväksyttiin.

 

________

 

Toimeksi 

Tiedoksi Kainuun ELY-keskus

________

 


Edellinen asia | Seuraava asia Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa