RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.05.2026/Pykälä 108
Aloite, kuntoportaiden rakentaminen Suomussalmen kirkonkylälle
KHALL § 248
Valmistelija Vs. hallintojohtaja Antton Vuolle, 040 688 4499, antton.vuolle@suomussalmi.fi
Kuntaan on saapunut kuntalaisaloite.
”Aloite Suomussalmi 29.9.2025
Kuntoportaat Suomussalmen Kirkonkylälle
Suomussalmen Kirkonkylä on kunnan toiseksi suurin taajama. Kylällä ovat kesäajan liikuntamahdollisuudet rajatut. Kävelyä voi harrastaa pääosin vain asfalttiteillä ja lyhyellä kahden kilometrin pururadalla, joka on sateen jälkeen usein liian märkä. Pyörätie Kirkonkylältä Ämmänsaareen on routavaurioita täynnä ja osin jo vaarallinen.
Edellä olevien syiden vuoksi esitämme, että kunta rakentaisi purettujen koulujen alueelle rakennetun mäen rinteelle kuntoportaat, lähelle nykyistä grillipaikkaa, jossa on korkein nyppylä. Alueella on jo hyvä hiekkapolkujen verkosto.
Ämmänsaaren puolella on jo kolmet kuntoportaat. Kirkonkylältä kuntoportaat puuttuvat. Ne toisivat alueella asuville lisämahdollisuuden monipuolistaa liikuntaharrastusta. Kuntoportaiden kävely tai juoksu hengästyttäisi ja parantaisi hapenottokykyä.
Suomussalmen kunta osallistuu Kainuun alueella toteutettavaan Voimaa vanhuuteen -hankkeeseen, jonka tavoitteena on erityisesti vanhusväestön kuntoilun lisääminen, jotta lihaskunto ja tasapaino paranevat ja kaatumisten riski vähenee. Näin säästettäisiin myös hyvinvointialueen sairaanhoitomenoissa. Liitteenä kuva soveltuvasta paikasta.”
Kunnanjohtajan esitys | Kunnanhallitus lähettää aloitteen teknisiin palveluihin valmisteltavaksi. |
Päätös | Esitys hyväksyttiin. |
________
Toimeksi tekniset palvelut
Tiedoksi aloitteen tekijät
________
TEKLA § 24
Valmistelija Tekninen johtaja Niina Kinnunen, 044 777 3380, niina.j.kinnunen@suomussalmi.fi
Syksyllä 2025 Suomussalmen kirkonkylällä Joosepinpuiston (ent. koulualue) alueella tehtiin maastomittauksia, kun kartoitettiin kuntoportaille soveltuvaa paikkaa. Monessa kohdassa maasto on aika loivapiirteistä, joten kovin pitkiä kuntoportaita ei alueelle voi toteuttaa. Mahdollisten tapaturmien välttämiseksi kuntoportaita ei voida rakentaa ihan mäenlaskupaikan viereen.
Kuntoportaat olisi mahdollista toteuttaa Korpikuusentieltä ent. Alatalon kohdalle. Lisäksi tarkoituksena on asentaa siihen läheisyyteen myös Humulasta syksyllä 2025 poistettuja toimintakuntoisia ulkokuntoiluvälineitä.
Teknisen johtajan esitys | Tekninen lautakunta päättää, että kuntoportaat rakennetaan Suomussalmen ent. koulualueelle, jos niiden toteuttaminen on teknisesti mahdollista ja hanke voidaan toteuttaa talousarvion määrärahojen puitteissa. |
Päätös | Esitys hyväksyttiin. |
________
Toimeksi tekniset palvelut
Tiedoksi kunnanhallitus ja aloitteen tekijä
________
2517/10.03.01.02.00/2025
KHALL 5.5.2026 § 108
Kunnanjohtajan esitys | Kunnanhallitus merkitsee asian tiedoksi. |
Päätös | Esitys hyväksyttiin. |
________
Toimeksi
Tiedoksi aloitteen tehnyt, tekniset palvelut, valtuusto maaliskuu/2027
________