RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 16.06.2026/Asianro 9
Valtuustoaloite: Pride-liputus Suomussalmella
KVALT § 25
”Valtuustoaloite: Pride-liputus Suomussalmella
Kuluva kuukausi eli kesäkuu on alkukesän juhlan lisäksi vakiintunut globaalisti Pride-kuukaudeksi, jonka äärellä useissa kunnissa käydään keskustelua siitä, pitäisikö Pride-kuukauden aikana liputtaa sateenkaarilipulla.
Suomussalmen kunnantalon kierreportaikkoa on valaistu upeasti erilaisiin tapahtumiin erilaisin värein, mutta sen lisäksi sateenkaarilipun salkoon nostaminen on pieni mutta sitäkin tärkeämpi ele yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden edistämisessä.
Pridessa ja pride-liputuksessa ei juhlita pelkästään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. Siinä juhlitaan meidän kaikkien oikeutta olla omia itsejämme ja samalla meidän kaikkien velvollisuutta hyväksyä kanssaihmiset yhtäläisinä ja tasavertaisina.
Meidän kaikkien tulee ennaltaehkäistä sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvaa syrjintää tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Yksi keino on symboliset eleet, kuten liputus, joilla osoitetaan, että yhteisöt tunnistavat sateenkaari-ihmiset osakseen ja kunnioittavat heitä.
Mikään virallinen taho ei velvoita tai pakota liputtamaan, mutta se eleenä se on tärkeä kuntalaisillemme. Liputus on osa monimuotoisuuden juhlistusta.
Kainuu Pride viettää tänä vuonna 10-vuotisjuhlavuottaan, ja siksi esitämme, että Suomussalmi hankkii Pride-lipun ja osallistuu liputukseen Prideviikolla tai muuna sopivana ajankohtana ja mikäli tänä kesäkuuna asiaa ei ehditä järjestämään, järjestää sen ensi vuodesta alkaen.
Suomussalmella 1.6.2026
Suomussalmen demarien valtuustoryhmä
Atte Seppänen
Anne Holappa”
Päätös
Valtuusto lähettää aloitteen kunnanhallituksen valmisteltavaksi.
________
3022/00.04.03/2026
KHALL 16.6.2026
Valmistelija Vs. hallintojohtaja Antton Vuolle, 040 688 4499, antton.vuolle@suomussalmi.fi
Kunnanjohtajan esitys
Kunnanhallitus ottaa aloitteen valmisteltavakseen ja antaa siihen vastauksen.
Päätös
________
Toimeksi
Tiedoksi aloitteen tehnyt
________