Dynasty tietopalvelu
Suomussalmen kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 07.10.2026/Pykälä 122


Kokousasian teksti

 

Vuoden 2027 talousarvio ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelma, sivistyslautakunta

 

SIVLTK  § 115

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Teemu Piirainen, 040 688 4545, teemu.piirainen@suomussalmi.fi

 

 Kunnanhallitus antoi kokouksessaan 1.9.2026 § 166 vuoden 2027 talousarvion laadintaohjeen ja talousarvioraamin vuosille 2027-2029. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Ohjeen mukaan toimialojen tulee palauttaa talousarvioesityksensä pe 16.10.2026 mennessä. Kunnanhallitus hyväksyi sivistyslautakunnan menojen ja tulojen raamiksi kunnanvaltuuston määräämällä sitovuustasolla eli toimielin netto (ulkoiset) vuodelle 2027 ilman poistoja seuraavasti:

 

Sivistyslautakunta ULKOISET (1000€)

TP2025

TA2026

RAAMI TA2027

Toimintatuotot

1 249

1 078

1 078

Toimintakulut

-12 075

-13 009

-13 163

Toimintatakate/NETTO

-10 826

-11 931

-12 085

Muutos

-50

-1 105

-154

Muutos %

-0,46

-10,21

-1,29

osuus % toimintakatteesta

53,4

50,4

50,4

Poistot

-921

-237

-153

 

 

Oheismateriaali Kunnanhallituksen hyväksymä taloussuunnitelmamateriaali ja sivistyslautakunnan TA2027 valmisteluaikataulutus. Nuorisopalveluiden ja kirjaston tilatarveselvitykset.

 

Sivistysjohtajan esitys 

Lautakunta keskustelee vuoden 2027 talousarvion ja vuosien 2028-2029 taloussuunnitelman laatimiseen liittyvistä asioista ja merkitsee taloussuunnitelman valmisteluaineiston tiedokseen. Lautakunta hyväksyy sivistyslautakunnan TA2027 valmisteluaikataulutuksen. Palveluyksiköt esittelevät oman yksikkönsä TA2027-esitykset lautakunnan kokouksessa 7.10.2026.

 

Päätös

 Esitys hyväksyttiin.

 

________

 

Toimeksi Sivistyslautakunnan palveluyksiköt

Tiedoksi Sivistyslautakunnan palveluyksiköt

________

 

3145/02.02.00/2026

 

SIVLTK 7.10.2026 § 122

 

Valmistelija Sivistysjohtaja Teemu Piirainen, 040 688 4545, teemu.piirainen@suomussalmi.fi

 

Sivistyspalvelujen johtoryhmä käsitteli yksikköjen TA2027 valmistelua kokouksissaan 16.9.2026 ja 30.9.2026. Sivistyslautakunnan ulkoiset toimintakulut ja toimintatuotot TA2027 (1000€).

 

 

Sivistyslautakunta ULKOISET (1000€)

TP2025

TA2026

RAAMI TA2027

esitys TA2027

Toimintatuotot

1 249

1 078

1 078

1 012

Toimintakulut

-12 075

-13 009

-13 163

-13 026

Toimintakate/NETTO

-10 826

-11 931

-12 085

-12 013

Muutos raamiin

-50

-1 105

-154

-72

Muutos %

-0,46

-10,21

-1,29

-0,60

Poistot

-921

-237

-153

-153

 

 

Oheismateriaali Sivistyslautakunnan ja yksiköiden käyttötalouden taloussuunnitelmat TA2027, henkilöstösuunnitelma, mukana kuntastrategian mukaiset toiminnan tavoitteet, lautakunnan kalustonhankintasuunnitelma sekä projektisuunnitelma.

 

Sivistysjohtajan esitys 

Sivistyslautakunta hyväksyy sivistyspalveluiden yksiköiden käyttötalouden talousarvioesitykset, henkilöstösuunnitelman, toiminnan tavoitteet, kaluston hankintasuunnitelman sekä projektisuunnitelman vuodelle 2027 ja esittää ne kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle hyväksyttäviksi.

Palveluyksiköiden esihenkilöt esittelevät oman yksikkönsä TA2027- esitykset lautakunnan kokouksessa.

 

Päätös

 Esitys hyväksyttiin.

 

Palveluyksiköiden esihenkilöt esittelivät oman yksikkönsä TA2027- esitykset klo 17.00 – 20.06.

 

________

 

Toimeksi Talouspäällikkö

Tiedoksi Kunnanhallitus

________