RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 03.09.2026/Pykälä 50
Sidonnaisuusilmoitukset
2487/00.03.02/2025
TARK 3.9.2026 § 50
Kuntalain 84 §:n mukaan tiettyjen kunnan luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden on ilmoitettava sidonnaisuuksistaan tarkastuslautakunnalle, joka saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Ilmoitusvelvollisuus on rajattu koskemaan kunnan keskeisiä luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita. Näiden lisäksi myös sellaiset luottamustoimet, joissa toiminnan avoimuudella on keskeinen merkitys, ovat ilmoitusvelvollisuuden piirissä. Kunnan luottamushenkilön ja viranhaltijan on tehtävä sidonnaisuusilmoitus johtotehtävistään sekä luottamustoimistaan elinkeinotoimintaa harjoittavissa yrityksissä ja muissa yhteisöissä, merkittävästä varallisuudestaan sekä muistakin sidonnaisuuksista, joilla voi olla merkitystä luottamus- ja virkatehtävien hoitamisessa.
Velvollisuus ilmoittaa sidonnaisuuksista koskee kunnanhallituksen ja rakentamislain (751/2023) ja alueidenkäyttölain (132/1999) tarkoitettujen tehtävien hoitavien toimielimen jäseniä, valtuuston ja lautakunnan puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia, kunnanjohtajaa ja sekä kunnanhallituksen ja lautakunnan esittelijää. Velvollisuus koskee myös toimielinten varajäseniä. Ilmoitus on tehtävä kahden kuukauden kuluessa siitä, kun henkilö on tehtäväänsä valittu. Henkilön on myös ilmoitettava viivytyksettä sidonnaisuuksissa tapahtuneet muutokset.
Sidonnaisuusilmoitus tehdään tarkastuslautakunnalle, joka valvoo ilmoitusvelvollisuuden noudattamista ja saattaa ilmoitukset valtuuston tiedoksi. Tarkastuslautakunta voi tarvittaessa kehottaa ilmoitusvelvollista tekemään uuden ilmoituksen tai täydentämään jo tehtyä ilmoitusta. Kunnan on pidettävä sidonnaisuuksista rekisteriä yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvan luottamustoimen tai tehtävän päättyessä henkilöä koskevat tiedot on poistettava rekisteristä ja tietoverkosta (Kuntalaki 84 §). Hallintopalvelut on hankkinut sähköisen sovelluksen sidonnaisuus ilmoitusten ilmoittamiseen ja se vastaa sidonnaisuusrekisterin ylläpidosta sekä sen julkaisemisesta ja ylläpidosta tietoverkossa.
Puheenjohtajan esitys
Tarkastuslautakunta lähettää kaikille sidonnaisuusilmoituksen jättäneille tarkistuspyynnön tietojen saattamisesta ajantasalle.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
Laitetaan pyyntö sidonnaisuusilmoituksistä ilmoitusvelvollisille ja kehotetaan jättämään ilmoitukset 7.10.2026 mennessä. Tarkastuslautakunta tarkastaa saapuneet sidonnaisuusilmoitukset seuraavassa kokouksessa ja vie ne valtuustolle tiedoksi.
________