RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 183
Kansainvälisten lomalentojen rahoitus vuosille 2027–2029
3152/14.02.01/2026
KHALL 22.9.2026 § 183
Valmistelija Elinvoimajohtaja Jonne Maaninka, 040 688 4480, jonne.maaninka@suomussalmi.fi
Kainuussa on viime vuosina tehty määrätietoista työtä kansainvälisten lomalentojen saamiseksi Kajaaniin ja sitä kautta kansainvälisen matkailun kasvattamiseksi koko Kainuun alueella. Tavoitteena on varmistaa työn jatkuminen vuosina 2027–2029, jotta saavutettua kehitystä voidaan edelleen kasvattaa.
Työ on jo tuottanut konkreettisia tuloksia. Talvikaudella 2024–2025 toteutui yhteensä 12 tilauslentoa: kolme charter-lentoa Pariisista sekä yhdeksän TUI Hollannin lentoa Amsterdamista Kajaaniin. Talvikaudella 2025–2026 liikenne kasvoi edelleen 13 tilauslentoon, kun TUI Hollanti jatkoi kymmenellä lennolla Amsterdamista ja TUI UK aloitti uutena markkinana Manchester–Kajaani-yhteyden.
Talvelle 2026–2027 on tällä hetkellä myynnissä yhteensä 25 tilauslentoa: TUI Hollannin 10 lennon sarja Rotterdamista sekä uusi 15 lennon yhteys Pariisista. Pariisin yhteyteen on lisäksi sitouduttu kolmen vuoden yhteistyöhön. Samanaikaisesti neuvotteluja uusista yhteyksistä Saksasta ja Sveitsistä jatketaan.
Kainuun kuntien kesken on neuvoteltu uusien kansainvälisten lentoyhteyksien markkinoinnin taloudellisesta tukemisesta. Tavoitteena on varmistaa, että avautuville uusille yhteyksille saataisiin heti alkuvaiheessa taloudellinen kannattavuus, joka mahdollistaisi yhteyden jatkumisen. Esitetyssä mallissa kuntarahoitus vuonna 2027 olisi yhteensä 150 000 euroa, josta Suomussalmen kunnan osuus 17 000 euroa.
Kansainvälisten lentojen kehittäminen on koko Kainuun yhteinen matkailuelinkeinoon kohdistuva panostus. Toistaiseksi Kajaanin lentoaseman kautta saapuvat kansainväliset vierailut kohdentuvat pääasiassa Vuokatin alueelle ja pienemmässä määrin Kuhmoon ja Kajaaniin. Suomussalmi saa saapuvista talviryhmistä säännöllisiä päiväkävijäryhmiä, jotka ovat edesauttaneet Suomussalmen eteläisen puoliskon talvimatkailun kehittymistä. Kainuun kansainvälisen matkailijamassan kasvu säteilee pitkällä aikavälillä kasvavasti myös Suomussalmelle ja parantaa mahdollisuuksia matkailuinvestointien toteutumiseen.
Suomussalmen matkailun pitkäjänteisen kehittämisen kannalta on suotavaa olla mukana kehittämässä Kajaanin lentoaseman matkailuliikennettä. Suomussalmen tulee myös varmistaa, että maakunnallisessa matkailun kehittämisessä myös Suomussalmen kohteita pidetään esillä ja tarjotaan kansainvälisille matkanjärjestäjille.
Oheismateriaali Markkinointituki laskelma 2027
Kunnanjohtajan esitys
Kunnanhallitus hyväksyy 17 000 euron tuen myöntämisen Kajaanin lentoaseman kansainvälisten lentoyhteyksien markkinoinnin tukemiseen vuonna 2027.
Päätös
Esitys hyväksyttiin.
________
Toimeksi Elinvoimapalvelut
Tiedoksi
________