RSS-linkki
Kokousasiat:https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://suomussalmi10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 01.02.2022/Pykälä 22
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Työsuojelupäällikön valinta ja korvauksen tarkistaminen
56/01.04.01.01/2022
KHALL § 22
Valmistelija Kunnanjohtaja Erno Heikkinen, 044 777 3344 erno.heikkinen@suomussalmi.fi.
Suomussalmen kunnan työsuojelupäällikkönä on toiminut kiinteistöpäällikkö Niko Vesterlund 1.1.2018 lukien. Työsuojeluvaltuutetut on valittu työsuojeluvaaleilla ajalle 1.1.2022-31.12.2025.
Lain työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistominnasta (44/2006, 28 § 1 mom.) mukaan työnantajan on nimettävä edustajansa (työsuojelupäällikkö) laissa tarkoitettua (5. luku) yhteistoimintaa varten, jollei hän itse hoida tätä tehtävää.
Edellä mainitun lain mukaan työsuojelupäällikön pitää tuntea työpaikan olosuhteet ja olla niihin nähden riittävän pätevä tehtäväänsä. Hänen tulee olla perehtynyt työsuojelua koskevaan lainsäädäntöön. Työsuojelupäälliköllä tulee olla edellytykset järjestää työsuojelun yhteistoiminta käytännössä. Työsuojelupäällikkö huolehtii työsuojelun yhteistoiminnan järjestämisestä ja kehittämisestä työpaikalla.
Työsuojelupäällikön tehtäviä ovat:
- työnantajan ja esimiesten avustaminen työpaikalla tarvittavan työsuojeluosaamisen varmistamiseksi,
- työpaikan työsuojeluyhteistyön käynnistäminen,
- tukeminen ja kehittäminen,
- työsuojelutoimikunnan toimintaan osallistuminen,
- yhteistyö työsuojeluviranomaisen kanssa.
Työsuojelupäällikkö ei ole automaattisesti vastuussa työsuojelu-
säännösten toteuttamisesta, sillä vastuu työturvallisuudesta on työnantajalla. Työsuojelupäällikön vastuu rajautuu lain perusteella yhteistoiminta-asioihin ja niiden toteuttamiseen. Työnantaja huolehtii työsuojelupäällikön kouluttamisesta.
Kunnanjohtajan esitys
Kunnanhallitus päättää, että kunnan työsuojelupäällikkönä jatkaa kiinteistöpäällikkö Niko Vesterlund myös vuosina 2022-2025. Työsuojelupäällikölle on maksettu tehtävästä 200 euron kuukausittainen korvaus. Muihin kuntiin tehdyn vertailun perusteella kunnanhallitus päättää uudeksi korvaukseksi 1.1.2022 alkaen 250 euroa kuukaudessa.
Päätös Esitys hyväksyttiin.
________
Täytäntöönpano Valittu henkilö
________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |